Johan Plomp

Etusivu

Tervetuloa Johan Plompin vaalisivustoon. Näillä sivuilla kerron hieman itsestäni ja niistä teemoista, joita haluaisin viedä eteenpäin Tampereen kaupunginvaltuustossa. En väitä kuitenkaan tietäväni kaikkia asioita, jotka Tampereella tarvitsevat kaupungin huomiota, ja siksi haluaisin tarjota sinulle mahdollisuuden kertoa minulle niistä. Yhdessä voidaan viedä asioita eteenpäin ja rakentaa inhimillisempää ja ekologisempaa Tamperetta.

 
Taustani lyhyesti
Olen 42 vuotias tekniikan lisensiaatti, töissä VTT:llä erikoistutkijana. Asun vaimoni ja kolmen teini-ikäisen lapseni kanssa Atalassa. Olen kotoisin Hollannista,  asunut 19 vuotta Suomessa ja  saanut Suomen kansalaisuuden. Olen ollut aktiivisesti mukana mm. koulun vanhempaintoimikunnassa, urheiluseurassa, alankomaalaisten yhdistyksessä ja kansainvälisissä seurakunnissa. Harrastuksiin kuuluvat musiikki (piano, urut, kuoro), lukeminen, kirjoittaminen ja urheilu (jalkapallo, pyöräily), tosin kaikkiin ei nykyään riitä aikaa.
Vaaliteemat lyhyesti
Lähidemokratian toteuttamista on tuettava uusilla tavoilla
Maahanmuuttajia on autettava löytämään oma paikkansa yhteiskunnassa
Ikäihmiset ovat yhteiskunnan voimavara
Lasten hyvinvoinnin edistämiseen tarvitaan edullisia harrastusmahdollisuuksia
Julkisen joukkoliikenteen on oltava kilpailukykyinen autoiluun verrattuna ja ilmaista vähävaraisille
Jätekäsittelyn lajittelua on parannettava ja bio- ja energiajätteet on hyödynnettävä
Uusien ja pienten yritysten toimintamahdollisuuksia on paranettava
Yritysten yhteiskunnallista osallistumista on kehittettävä
Terveydenhuollon palveluiden saatavuus on varmistettava
Koulujen henkilökunnan toimintaedellytykset saatettava kuntoon
Kestäviä energiatuotantomuotoja on tuettava
Miten sinä voit vaikuttaa
Tällä sivustolla oleva vieraskirja on kanava, jolla voit ilmaista omia toiveitasi. Tarkoitus on myös ylläpitää tätä kanavaa vaalien jälkeen (jos tulen valituksi), jotta sinulla olisi suora yhteys päättäjiin. Näin vaikutusmahdollisuutesi eivät lopu vaalien jälkeen. Lisäksi suosittelen lämpimästi Tampereen kaupungin Alvari ja Mansetori kanavien käyttöä vaikutuskanavina.